Sotkamon Nuorisoseuran tubettajatapahtumassa osallistujaennätys

Kainuulaisten syyslomaviikko huipentui tähtivieraiden seurassa, kun Naapurinvaaran Huvikeskuksen valloittivat sunnuntaina 22.10. tubettajat Santtu, Nino ja Ara. Keikkaidea sai alkunsa, kun Sotkamon Nuorisoseura kysyi nuorilta, kenet he haluaisivat vieraakseen Naapurinvaaralle. Nuoret toivoivat tubettajavierasta ja antoivat listan nimistä, joita voisi pyytää esiintymään. Santtu, Nino ja Ara sekä dj Sonja saivat kunnian olla historian ensimmäiset tubettajat esiintymässä Napiksen lavalla.

Tapahtumaan saapui yli 600 nuorta ympäri Kainuun, mikä on Nuorisoseurojen tapahtumassa valtakunnallisestikin mitattuna huima yleisömäärä. Ensimmäiset fanit saapuivat jonottamaan keikkapaikalle jo kymmenen aikaan aamulla.

Ohjelmassa oli DJ-setti, onnenpyörä sekä esiintymisen jälkeen tietysti hetki yhteiskuville, nimmareille ja halauksille. Nuorilta saadun palautteen perusteella keikka oli onnistunut ja sitä suositeltaisiin muille erittäin mielellään. Sotkamon Nuorisoseuralla on aihetta ylpeyteen.

Tapahtuman järjestäjiä jännitti ennakkoon, kuinka nuoret fanit pääsevät paikalle, sillä Naapurivaaran Huvikeskus sijaitsee noin 15 kilometrin päässä Sotkamon keskustasta. Tästä syystä järjestettiin ilmainen yhteiskuljetus Sotkamosta, Kajaanista ja Kuhmosta. Suurin osa yleisöstä saapui tapahtumaan lopulta omalla kuljetuksella, mutta kyyditykset tulivat silti tarpeeseen. Yhteiskuljetus on hieno esimerkki siitä, miten tapahtuman järjestäjä voi itse vaikuttaa siihen, että yleisöllä on mahdollisuus osallistua tapahtumaan.

Tekemisen riemua Kainuussa -hanke tapahtuman tukena

Tubettajavierailu oli Leader-rahoitteisen Tekemisen riemua Kainuussa -hankkeen pilottikokeilu. Hanke tuki tapahtumaa markkinoinnissa ja viestinnässä. Lisäksi tapahtumalla oli suuri joukko sponsoreita.

Hanke kiittää Sotkamon Nuorisoseuraa ja kaikkia tapahtumaan osallistuneita sponsoreita onnistuneesta tapahtumasta. Pikkulinnut ovat kertoneet, ettei lokakuun tubettajavierailu suinkaan jää viimeiseksi, vaan jatkoa on odotettavissa. Jäämme innolla odottamaan uusia keikkoja.

Essi Roisko

Essi Roisko on Suomen Nuorisoseurojen viestintäasiantuntija ja Nuorisoseurat -verkkolehden toimitussihteeri.