Category Archives for "Järjestö"

Paikallisia yhteistyökumppaneita haussa!

Suomen Nuorisoseurat hakee Erasmus+ -ohjelmasta pienimuotoista kumppanuushanketta ajalle 2024-2025, jossa painopisteenä on kansainvälisen ja monikulttuurisen paikallisen seuratoiminnan pilotointi. Haemme 3-5 seurakumppania paikallisten pilottien toteuttamiseksi hankkeessa.

Hanketta on alustettu kehittämispäällikön, hanke- ja kumppanuuspäällikön sekä meneillään olevan pienimuotoisen kumppanuushankkeen projektikoordinaattorin toimesta ja nyt etsimme paikallisia yhteistyökumppaneita hankkeen toteuttamiseksi. Yhteistyöstä mukaan lähtevät seurat saavat korvauksen nuorisoseurantalon käyttämisestä sekä yhdessä suunniteltua kansainvälistä ja monikulttuurista toimintaa talolle. Hankkeeseen osallistuminen ei maksa kumppaneille mitään.

Pienimuotoisten kumppanuushankkeiden tulee vastata seuraaviin Erasmus+ painopisteisiin:

  • tukevat sellaisten kohderyhmien osallistamista, joilla on muita vähemmän mahdollisuuksia
  • tukevat aktiivista Euroopan kansalaisuutta
  • tuovat eurooppalaisen ulottuvuuden paikalliselle tasolle
  • lisäävät lasten ja nuorten osallisuutta ja vaikuttamisen mahdollisuuksia 
  • ruokkivat yhteenkuuluvuutta, muutosjoustavuutta ja kykyä sietää kriisejä  
  • luovat yhdenvertaisen osallistumisen mahdollisuuksia, osallisuutta ja oikeudenmukaisuutta
  • ottaa huomioon vihreät käytännöt hankkeen toiminnassa
  • ottaa huomioon virtuaali- ja monimuoto-oppimisen mahdollisuudet
  • osallistumisen ja aktiivisen toiminnan tukeminen, yhteiskunnalliseen toimintaan, sosiaaliseen sitoutumiseen ja kansalaistoimintaan osallistumiseen mahdollistaminen
  • aktiivisen kansalaisuuden sekä nuorten yritteliäisyyden ja yrittäjyyden edistäminen
  • laadun, innovaatioiden ja nuorisotyön tunnustamisen vahvistaminen
  • nuorten työllistymismahdollisuuksien parantaminen
  • politiikan, tutkimuksen ja käytännön välisten yhteyksien vahvistaminen.

 Hankkeeseen on suunniteltu palkattavaksi projektikoordinaattori, joka yhdessä paikallisten nuorisoseurojen kanssa suunnittelee seurojen tarpeista lähtevää toimintaa ja toteuttaa pilotteja yhdessä paikallisseurojen kanssa.

Kansainvälisen ja monikulttuurisen toiminnan pilotteja toteutetaan hankkeessa jokaisen yhteistyökumppanin kanssa 1-3 kappaletta. Pilottien toimintaa ei hakuvaiheessa rajata, mutta vinkkejä voidaan hakea seuran olemassa olevasta toiminnasta ja toiveista. Tavoitteena on mahdollistaa osallistuminen seurojen toimintaan myös monikulttuurisista taustoista tuleville henkilöille. Toteutusmuodot ja -tavat sovitaan yhdessä hankkeen aikana. Toiminta käynnistetään alueella yhdessä toimijoiden ja osallistujien kesken käytävällä dialogilla. 

Milloin
Suunniteltu hankeaika on 2024-2025, jonka aikana kunkin seuran kanssa toteutetaan 1-3 pilottia. Tarkempi aikataulutus tehdään hankkeen alkuvaiheessa. 

Miksi?
Hankkeen kautta järjestettävällä toiminnalla voidaan tarjota uusia toimintamahdollisuuksia sekä houkutella uusia kohderyhmiä jäseniksi ja aktiivisiksi toimijoiksi paikallisseuroihin. Lisäksi hankkeen myötä syntyy uudenlaisia verkostoja sekä paikallisesti että valtakunnallisesti, pilottiseurat verkostoituvat myös kansainvälisesti.

Mitä paikallisilta yhteistyökumppaneilta vaaditaan?
Hakuvaiheessa yhteistyökumppaneiden kanssa tehdään kirjallinen sopimus yhteistyöstä. Sopimus määrittelee, että yksittäiselle seuralle ei tule taloudellisia velvoitteita hankkeesta. Jos hankerahoitusta ei saada, sopimus raukeaa. Käytännössä yhteistyösopimus tarkoittaa sitoutumista yhdessä kehitettävään toimintaan; ideointiin yhdessä jäsenten/lähiyhteisön kanssa, viestintää sekä toimipaikan löytämistä pilottitoiminnoille. Uskomme kuitenkin, että osallisuutta korostaen alusta asti yhdessä suunniteltu toiminta sitouttaa mukaan toimintaan; hankkeen pilotit suunnitellaan yhdessä mukana olevien seurojen kanssa. Hankkeen teeman luonteen vuoksi edellytämme kiinnostusta monikulttuurisen seuratoiminnan kehittämiseen! Olisi hienoa, jos kumppanilla olisi seurantalo käytettävissä toimintaa varten. 

Mitä yhteistyökumppaneille tarjotaan?
Yhteistyökumppanit saavat kokemuksia kansainvälisestä ja monikulttuurisesta toiminnasta, joka voi toimia näille kohderyhmille jäsenyyteen ja vapaaehtoistoimintaan sitoutumisen innostajana. Seuran omistamien tilojen käytöstä maksetaan erikseen korvaus. 

Miten edetään
Seurojen halukkuus yhteistyökumppanuuteen tulee jättää 21.2. mennessä
Aikataulu hankehakemuksen jättämiselle on napakka – hankehaku päättyy 5.3.2024.

Äänestä Vuoden 2024 Nuorisoseuraa

Vuoden Nuorisoseura 2024 -finalistit ovat selvillä!

Vuosittain jaettava tunnustus annetaan Nuorisoseuralle, joka aktiivisella toiminnallaan kokoaa ihmiset tärkeän tekemisen äärelle ja harrastuksen pariin luoden ympärilleen yhteisöllisyyttä, yhdenvertaisuutta ja tekemisen riemua.

Tunnustuksesta kisaavat tällä kertaa:

Äänestä suosikkiasi Facebookissa

Nuorisoseurojen kannatusäänestys on käynnissä Facebook-sivuillamme 25.1.2024 asti. Suosikkiseuraa äänestetään reagoimalla julkaisuun emojilla ja perusteluita voi jättää kommentoimalla.

Voittajan valitsee Nuorisoseurojen hallitus. Tunnustuksen saaja julkaistaan kaikille avoimessa Nuorisoseurapäivän juhlassa lauantaina 23.3.2024 Mallusjoen Nuorisoseuralla.

Uusi osallistavan tapahtumatuotannon Dynamo -menetelmä julkaistu

Nuorten osallistavan tapahtumatuotannon tueksi kehitetty Dynamo -menetelmä on julkaistu. Menetelmässä käydään läpi tapahtumatuotannon eri osa-alueita ja mahdollisuuksia nuorten osallisuuden lisääjänä. Sen avulla nuorten kehittämiä tapahtumia on mahdollista saada jokaiselle paikkakunnalle.

Nuorten paikalliset tapahtumat näkyviin

Dynamo -menetelmä pyrkii vastaamaan kysymykseen, mitä nuoret omalla paikkakunnallaan haluavat. Millaisen tapahtuman nuoret haluavat tehdä ja millaiseen tapahtumaan paikkakunnan nuoret haluavat osallistua? 

Toiminnan ydin on nuorten ryhmä, joka lähtee kehittämään kaltaiselleen, hyvin moninaiselle, kohderyhmälle uutta tapahtumaa. Menetelmää testattiin Nuoret Etelä-Savon dynamoina -hankkeessa, jonka aikana nuoret toteuttivat mm. katukulttuuriin keskittyvän PMK Track Festin Pieksämäelle ja päihteettömän Summer Vibes Clubin Mikkeliin.

Dynamo -menetelmä jakaantuu yhdeksään osa-alueeseen, joissa käydään läpi tapahtumatuotannon eri osa-alueita ja mahdollisuuksia nuorten osallisuuden lisääjänä.

Menetelmä opastaa myös ryhmän ohjaajaa osallistavan otteen ylläpitämisessä, jotta ryhmästä voi muodostua kiinteä, luottamuksellinen tapahtumatuotannon yksikkö. Prosessissa käsitellään nuoren ryhmään kiinnittäminen, ryhmään tuleminen, ryhmään jääminen sekä ryhmän jälkeinen aika.

Menetelmän kehitystyötä jatketaan uudessa Nuorten Dynamo – Osallistavaa tapahtumatuotantoa Etelä-Savossa -hankkeessa. Euroopan Unionin osarahoittama hankkeen kumppaneina ovat mm. Mikkeli, Savonlinna, Pieksämäki, Juva ja Mäntyharju. Yksi tavoitteista on tehdä Dynamo -menetelmään perehdyttävä koulutuksen pilotointi keväälle 2025. 

Lisätiedot

Tutustu Dynamo -menetelmään

Nazia Asif, Dynamo -hankkeen projektipäällikkö
nazia.asif@nuorisoseurat.fi
puh. 044 491 4943

Nuorisoseurat -verkkolehti 4/2023 on julkaistu

Nuorisoseurojen oman verkkolehden vuoden viimeinen numero on julkaistu osoitteessa www.nuorisoseurat-lehti.fi.

Lehti on taas pullollaan nuorisoseurakuulumisia:

  • Menestystarina Rääkkylän paintball-sisäradasta, joka toteutettiin nuorten aloitteesta.
  • Hallituksemme puheenjohtaja Elina Weckström käy läpi ensimmäistä puheenjohtajavuottaan.
  • Osallistavan tapahtumatuotannon Dynamo -menetelmä tuo nuorten tapahtumat eri paikkakunnille.
  • 9000 kävijän vuosittainen Hakkapeliitta-tapahtuma on Tammelan Nuorisoseura Auran suurin voimanponnistus.

Lisäksi mukana on tietoa ensi vuoden tapahtumista Folklandiasta ja Pispalan Sottiisista, ajankohtaisia henkilöstöuutisia sekä paljon muuta!

Lehdestä on tuttuun tapaan tehty myös PDF-versio, jonka voi tulostaa esimerkiksi seurantalolla kävijöiden iloksi. Hyviä lukuhetkiä!

Nuorisoseuralaisuus 2020-luvulla

Nuorisoseuroissa eri puolilla Suomea on pidetty tämän vuoden aikana arvodialogeja, joissa on keskusteltu siitä, mitä nuorisoseuralaisuus on tänä päivänä. Keskustelujen anti on nyt koottu yhteen ja jukaistu arvodialogikoonnissa.

Idea arvodialogeihin syntyi järjestön vuoden 2023 toimintasuunnitelmaa valmistellessa. Halusimme käydä laajaa keskustelua siitä, mitä nuorisoseuralaisuus on 2020-luvulla. Onko meillä yhteinen käsitys siitä, mitä se mahtaa tarkoittaa eri ikäisille harrastajille ja paikallisten nuorisoseurojen aktiiveille?

Asiaa päätettiin lähteä tutkimaan Erätauko-menetelmän avulla. Kevätkauden 2023 dialogit järjestettiin Etelä-Suomen aluefoorumissa, Lounais-Suomen aluefoorumissa sekä Kainuun aluefoorumissa. Syyskaudella 2023 dialogeja pidettiin syyskuussa valtakunnallisilla H-kiltapäivillä Mikkelissä, lokakuussa Lapin ja Keski-Pohjanmaan aluefoorumeissa sekä marraskuussa Keski-Suomen ja Etelä-Pohjanmaan aluefoorumeissa. Yhteensä dialogeihin osallistui noin 170 keskustelijaa.

Dialogimenetelmästä pidettiin kovasti ja osa keskustelijoista jopa nosti esiin, että varhaiset nuorisoseurat 1800-luvun lopulla toimivat niin, että yhteiskunnallisista asioista keskusteltiin ja niitä pohdittiin yhdessä.

Mitä dialogeista nousi esiin?

Dialogeista nousi vahvasti esiin yhteisöllisyys, joka näkyy mm. oman nuorisoseuraperheen muodostumisena ja toiminnassa vallitsevana me-henkenä. Yhteisöllisyyden fyysisenä paikkana toimii usein nuorisoseurantalo. Seurantalo on edelleen monelle nuorisoseuratoiminnan ydin, joka kokoaa paikkakunnan ihmiset yhteen.

Keskusteluissa nostettiin esiin myös perinteisten arvojen ja tapojen siirtäminen eteenpäin, yhdessä oppiminen sekä halu vaikuttaa yhteiskuntaan. Keskustelijat näkivät merkittävänä, että nuorisoseuroilla on vahva rooli yhteiskunnallisessa keskustelussa ja vaikuttamisessa niin paikallisella, alueellisella kuin valtakunnallisellakin tasolla.

Dialogien perusteella voidaan todeta, että nuorisoseuralaisuus on yhteisöön kuulumista, jossa on matala kynnys ja korkea katto, jossa ideat lentävät ja arkielämän roolit jäävät oven taakse. Se on ylisukupolvista yhteistyötä, ajassa elävää kulttuuriperinnön ja perinteiden vaalimista. Se on sitä, että kaveria ei jätetä. Se on kaverin pyytämistä mukaan, näkyväksi tulemista ja arjen kiireiden hetkellistä unohtamista. Se on harrastamista, se on lukemattomia talkootunteja. Se on yhteisen paremman tulevaisuuden tekemistä yhdessä.

Nuorisoseuroille valittiin uusi hallitus valtuuston syyskokouksessa

Nuorisoseurojen valtuuston syyskokous pidettiin 25.-26.11. hybridinä Seinäjoella ja etänä. Kokouksessa valittiin uusi hallitus kaudelle 2024-25.

Hallituksen varsinaisiksi jäseniksi valittiin Elsa Weckström Klaukkalan Nuorisoseurasta, Jyri Siimes Sottiisi Fun Clubista, Taneli Arosara Mikkelin seudun Nuorisoseurasta ja Maaria Koivula-Talkkari Ylihärmän nuorisoseurasta. Varajäseneksi valittiin Arto Liekola Pudasjärven nuorisoseurasta. Valituista henkilöistä kaksi on alle 29-vuotiaita.

Hallituksessa jatkavat varsinaisina jäseninä Sanni Antinniemi Pertunmaalta, Hannu Harmaala Lahdesta, Joonas Autio Kauhavalta ja Elli Myöhänen Rovaniemeltä. Varajäsenenä jatkaa Riikka Kumpula Sodankylästä. Puheenjohtajana jatkaa Elina Weckström.

Valtuuston kokous päätti myös toimintasuunnitelmasta ja talousarviosta vuodelle 2024. Jäsenmaksu päätettiin pitää samana.

Valtuusto antoi lisäksi julkilausuman Nuorisoseurojen ja seurantalojen merkityksestä nuorten hyvinvointiin liittyen.

Hallituksen suunnittelemat leikkaukset seurantalojen korjausavustusten määrään uhkaavat nuorisoseurojen tekemää työtä nuorten hyvinvoinnin edistämiseksi. Leikkauspäätös on lyhytnäköinen aikana, jolloin nuorten hyvinvoinnista tulee jatkuvasti lisää huolestuttavia uutisia ja nuoriin kohdistuu muutoinkin merkittävä määrä budjettileikkauksia.

Lue julkilausuma: Olemme vahvempia yhdessä

Valtuuston julkilausuma: Olemme vahvempia yhdessä

Huoli nuorten hyvinvoinnista on valtava. Koronapandemian, energiakriisin sekä Venäjän hyökkäyssodan ja Gazan sodan muodostamalla kolmoiskriisillä on merkittäviä vaikutuksia nuorten mielenterveyteen. Nuorten yrittäjyys ja talous NYTin kyselytutkimuksen mukaan 33 % peruskoulun ja toisen asteen oppilaista pelkää, että työelämä on itselle liian raskasta. Tulos on huolestuttava. ”Meidän on turha puhua turvallisuudesta ja energiakriisistä, jos menetämme 33 % nuorista”, eduskunnan varapuhemies ja Seinäjoen kaupunginhallituksen puheenjohtaja Paula Risikko totesi Nuorisoseurojen valtuuston syyskokouksen iltavastaanotolla Seinäjoella 25.11.

Nuorten pahoinvointi on huomattu myös nuorisoseuroissa. Keskeneräisyyden sietäminen on vaikeaa ja paineet suoriutua täydellisesti ovat valtavat. Syitä ilmiön taustalla on useita. Koulutusjärjestelmämme puskee tekemään pitkäaikaisia päätöksiä hyvin nuorena, minkä lisäksi olemme tunnistaneet, että sosiaalinen media lisää suorituspaineita.

Nuorisoseuroissa nuorille annetaan kasvurauha. Meillä saa olla keskeneräinen, erehtyä ja yrittää uudelleen turvallisten aikuisten ympäröimänä. Kaikenikäisillä on rauha valita oma polkunsa ja kasvaa myös vastuullisiin tehtäviin.

Yhteisöllisyys on yksi peruspilareistamme. Nuorisoseurayhteisöä kuvataan usein ylisukupolviseksi nuorisoseuraperheeksi, joka kannattelee ja tukee myös vaikeina aikoina. Yhteisöön on saatettu lähteä mukaan jo lapsena ja edelleen eläkeikäisenä juuri ihmiset pitävät kiinni toiminnassa.

Fyysisenä kasvupaikkana toimii usein nuorisoseurantalo. Seurantalot saattavat näyttää ulkopuolisin silmiin siltä, että ne seisovat tyhjillään kaupunkikeskusten ulkopuolella, mutta todellisuudessa ne ovat täynnä elämää. Seuran oma talo on monelle ylpeyden aihe, joka sitoo eri ikäisiä paikallisia ihmisiä yhteen.

Seurantalot ovat avoimia kaikille iästä, sukupuolesta ja seksuaalisesta suuntautumisesta riippumatta. Kaikessa nuorisoseurojen toiminnassa noudatetaan turvallisemman tilan periaatteita. Näemme moninaisuuden vahvuutena, joka auttaa erilaisten ihmisten ja näkökulmien ymmärtämisessä.

Hallituksen suunnittelemat leikkaukset seurantalojen korjausavustusten määrään uhkaavat kaikkea tätä. Leikkauspäätös on lyhytnäköinen aikana, jolloin nuorten hyvinvoinnista tulee jatkuvasti lisää huolestuttavia uutisia ja nuoriin kohdistuu muutoinkin merkittävä määrä budjettileikkauksia.

Seinäjoella 26.11.2023

Suomen Nuorisoseurat ry:n valtuusto

Vaikuttavaa meininkiä Mikkelissä – Nuoret Vaikuttajat kokoontuivat yhteen

Nuorisoseurojen kauden 2023-2024 Nuorten Vaikuttajien ensimmäinen valtakunnallinen tapaaminen pidettiina Mikkelissä Suomen Nuoriso-opistolla 16.-19.11.2023. Paikalla oli yli 20 nuorta ympäri Suomea kaikista viidestä alueryhmästä. Ensimmäinen valtakunnallinen tapaaminen oli jännittävä ja innostava kokemus nuorille. 

Erätaukodialogit johdattivat keskustelemaan nuorten osallisuudesta

Tapaaminen alkoi torstaina Nuori Kulttuuri-infolla. Kulttuurisen nuorisotyön suunnittelija Johanna Hurme kertoi nuorille mahdollisuuksista osallistua Nuori Kulttuuri toiminnan toteutukseen mm. Nuori Kulttuuri Talks -osuuksien tuottajina. 

Perjantain ohjelma toteutettiin yhteistyössä Xamk:in yhteisöpedagogiopiskelijoiden kanssa. Koulutimme opiskelijat fasilitoimaan Erätaukodialogit teemalla “Elävä kotiseutu – nuorten osallisuus ja vaikuttajana toimiminen”. Keskustelijoina yhdessä Nuorten Vaikuttajien kanssa paikalla olivat mm. Mikkelin nuorisovaltuuston puheenjohtaja Anni Lahtinen, Suomen Nuorisoseurat ry:n puheenjohtaja Elina Weckström, Suomen Nuoriso-opiston rehtori Jukka Tammisuo sekä Nuorten Dynamo -hankkeen projektipäällikkö Nazia Asif.

Toteutetut keskustelut huipentuivat yhteiseen akvaariodialogiin. Keskusteluissa nousi vahvasti esiin ihmiseltä ihmiselle tapahtuva arvostava kohtaaminen, nuorten aito kuuleminen, eri-ikäisten ja eri taustoista tulevien yhteistyön mahdollisuudet sekä kaiken aktiivisuuden perustana oleva turvallisuus ja luottamus. 

– Mikkelissä on ollut hyvä meininki, vaikka osallistujia on tullut mukaan eri aikaan. On ollut tosi mielenkiintoisia puhujia ja aiheita, jotka ovat nuorille läheisiä. Oli myös hauska vierailla Mikkelin kirjastolla Mikkelin seudun Nuorisoseura ry:n Nuorten taiteellisen mielen osoitus -projektin näyttelyssä, jota meille oli esittelemässä tuottaja Taneli Arosara. Olemme päässeet verkostoitumaan sekä oppimaan uutta, kertoo nuori vaikuttaja Katherine Ulich. 

Nuorten nuorisoseurakunto testissä

Lauantaina saatiin nauttia vierailevien puhujien annista, kun Nuoret Vaikuttajat sukelsivat viestinnällä vaikuttamisen maailmaan YLE:n toimittaja Vihtori Koskisen johdolla. Yleisradion roolista ja nuorten median käytöstä heräsi paljon keskustelua. Iltapäivällä tutustuttiin toiminnallisten harjoitusten kautta vaikuttavan puheen elementteihin teatteritaiteen maisteri Esko Korpelaisen johdolla. Päivän päätteeksi mitattiin vielä nuorten nuorisoseurakuntoa nuorisoseuralaisen kuntotestillä. 

– Voi ilolla havaita, että ryhmässä on hienoa nuorisoseura-ainesta kasvamassa, kommentoi suunnittelija Minna Pasi vedettyään ryhmälle nuorisoseuralaisen kuntotestin.

Kuntotesti oli leikkimielinen kisa, jossa testattiin nuorisoseuratoiminnassa tarvittavia taitoja, kuten aatetta, harrastusalaosaamista sekä talkoolaiskestävyyttä. 

Viimeisenä ohjelmapäivänä käsiteltiin vielä kokoustaitoja ja osallistavia menetelmiä päätöksenteossa kehittämispäällikkö Henna Liiri-Turusen johdolla.

– Viikonloppu on ollut monipuolinen paketti vaikuttamistoiminnasta. Luulen, että tässä on paljon pureksittavaa kotimatkalle meille kaikille. Ollaan myös naurettu ja vietetty ihania hetkiä yhdessä – huikea porukka! Tästä on hyvä jatkaa kevään alueellisiin tapaamisiin, kehuu Liiri-Turunen. 

Lue lisää

Nuoret Vaikuttajat on Erasmus+ osallistumishanke, jota Suomen Nuorisoseurat ry toteuttaa ja jolla lisäämme nuorten vaikuttamismahdollisuuksia sekä vaikuttamisessa tarvittavia taitoja.

www.nuorisoseurat.fi/nuoretvaikuttajat 

Nuoret Vaikuttajat Instagramissa

Lapsen oikeudet näkyvät nuorisoseuroissa

Tällä viikolla vietetään Lapsen oikeuksien viikkoa, joka rakentuu 20. marraskuuta vietettävän Lapsen oikeuksien päivän ympärille.

Viikon tavoitteena on edistää YK:n lapsen oikeuksien sopimuksen tunnettuutta erityisesti lasten ja nuorten parissa. Tämän vuoden teemana on lapsen oikeus hyvinvointiin.

Nuorisoseuroissa tuemme lasten ja nuorten hyvinvointia laadukkailla harrastuksilla, turvallisilla ohjaajilla ja mukaan ottavilla nuorisoseurayhteisöillä. Jokainen lapsi ja nuori on tervetullut nuorisoseuratoimintaan sellaisena kuin on.

Jotta mukaan tuleminen olisi helppoa, noudatamme kaikessa toiminnassamme ja tapahtumissamme turvallisemman tilan periaatteita. Pyrimme siihen, että jokainen tulee kohdatuksi omana itsenään eikä kenenkään tarvitse pelätä syrjintää tai häirintää. Meillä kaikki ihmiset ovat yhdenvertaisia.

Osallisuus ohjaa toimintaamme

Lapsen oikeuksien viestintäverkosto on nostanut osallisuuden merkittäväksi hyvinvoinnin osatekijäksi. Osallisuus on aina ollut olennainen osa nuorisoseurojen toiminta-ajatusta, ja se on edelleenkin yksi keskeisimmistä arvoistamme.

Meille osallisuus tarkoittaa yhteisöön kuulumista ja mukanaoloa. Se näkyy vahvasti niin päätöksenteossamme, hankkeissamme kuin tapahtumien suunnittelussa. Esimerkiksi Luova lava -toiminta perustuu lasten omille ideoille ja lasten ja nuorten kulttuuritapahtuma Kalenoita oli mukana suunnittelemassa 7-12-vuotiaista koostuva Kalenaparlamentti.

Nuorisoseuroissa on turvallista oppia, kasvaa ja harrastaa. Oikein hyvää Lapsen oikeuksien viikkoa!

Osallistu Nuorisoseurojen joulukalenteriin 

Nuorisoseurojen sosiaalisen median kanavissa pyörii joulukalenteri 1.-24.12., jossa nostetaan esiin paikallisia nuorisoseuroja eri puolilta Suomea. Haemme nyt mukaan seuroja, joka haluavat esitellä toimintaansa tai mainostaa tapahtumiaan liiton Instagram– ja Facebook-tileillä.

Joulukalenteriin osallistutaan vapaamuotoisella tekstillä ja kuvalla. Juttu voi olla iso tai pieni! Aiheena voi olla esimerkiksi:

  • Seuran joulumyyjäiset, puurojuhla tai muu tapahtuma.
  • Kausivalojen virittäminen, joulukuusen tai seurantalon koristelu.
  • Harrastusryhmän jouluiset harjoitukset.
  • Seuran jouluiset terveiset ja kiitokset tästä vuodesta.
  • Jouluista hassuttelua tai muuta fiilistelyä, mitä mieleen juolahtaakaan!

Ilmoittaudu mukaan lomakkeella: Nuorisoseurojen joulukalenteri 2023

Lisätietoja antaa viestintäasiantuntija Essi Roisko: essi.roisko@nuorisoseurat.fi, puh. 044 7390 621.