Pyöräliiton ja Nuorisoseurojen yhteinen hanke Harrastematkat aktiiviseksi haastaa kaikki nuorisoseurat pyöräilyhaasteeseen! Haasteessa
Nuorisoseurat Kainuu
Tekemisen riemua Kainuussa
Suomen Nuorisoseurat ry käynnisti tammikuussa uuden kehittämishankkeen Tekemisen riemua Kainuussa. Sen tarkoituksena on kehittää kainuulaisten nuorisoseurojen toimintaa. Kainuussa toimii 7 aktiivista Nuorisoseuraa, jotka järjestävät mm. tapahtumia, teatteria ja tanssia.
Ota osaa nuorisoseurojen pyöräilyhaasteeseen
Nuorten taidefestivaali Nuori Kulttuuri On Air viidellä paikkakunnalla
Nuori Kulttuuri On Air -festivaali lauantaina 11.5. on näyteikkuna nuorten taiteelle. Monipaikkaisena tapahtumana se
Harrastusviikolla kannustetaan lapsia ja nuoria harrastamisen pariin
Hyvää Harrastusviikkoa! Tänä vuonna 6.-12.5. vietettävän Harrastusviikon tavoitteena on auttaa lapsia ja
Kenestä kansantanssimestari? Ehdota 12.5. mennessä
Nuorisoseurojen kansantanssikiltaan etsitään uusia jäseniä. Kantanssikilta koostuu järjestön kasantanssitoiminnassa ansioituineista yli 60-vuotiaista
Pispalan Sottiisi tuo Tampereelle kansantanssin iloa tuhannen esiintyjän voimin
Kansantanssifestivaali Pispalan Sottiisia vietetään jälleen 12.-16.6. Tampereella. Viiden päivän tapahtuma levittäytyy eri
Kysely seurantalojen korjaustarpeista ja niiden rahoituksesta
Seurantalojen peruskorjausavustusmäärärahaan tehtiin n. 65 %:n karsinta tälle vuodelle. Määrärahan suuruudesta ja